Tarvitaanko me intraa?

Se on vähän samanlainen kysymys kuin että pittääkö käyttää salihousuja. Lyhyesti – ei tietenkään. Mutta kun miettii Suomen ilmastoa ja siveellisyyssäädöksiä, niin jonkinlaiset lahkeet täytyy jalkaan vetää. Jos nostelee rautaa, pöksyn on hyödyllistä olla sopivan löysä tai ainakin venyvä, että kyykky onnistuu. Hifimmät voimailijat ovat jo siirtyneet moderneihin teknisiin housumalleihin, jotka paitsi joustavat myös tukevat suoritusta. Kun hommaa tehdään tosissaan, pöksy kantaa kortensa myös kansallisuuden ja sponsorien viestintään.

Intralle on käynyt hiukan kuin salihousuille – termi on vanha ja mielikuva ehkä osin jämähtänyt sinne olkatoppausten ja kreppitukkien aikakaudelle. Digitaalinen työympäristö -seminaarikin droppasi jo intran pois nimestään. OK – saa sanoa miksi tykkää, mutta jollain keinolla hyödyt kannattaa kotiuttaa. Kurkataanpa kahta intran päätehtävää.

1) Sisäisen viestinnän kanava

Sisäisen viestinnän, tiedonvälityksen puute huutaa vastaan joka ikisessä henkilöstötyytyväisyyskyselyssä. Suomalaisen työelämän tila -tutkimuksen mukaan vain puolet kokee, että johto kertoo riittävästi missä mennään ja mitä tapahtuu. Intra on perinteisesti ollut yksi kanava viestiä ajankohtaisista asioista ja tapahtumista, esitellä uudet työntekijät, näyttää keskustelut ja fiilismittarit sekä jakaa johdon bloggaukset ja vloggaukset.

Samoin kuin moni muukin ilmiö (vaikkapa some!), myös monikanavaisuus tupsahti ulkoiseen viestintään ajat sitten, mutta on vasta viime vuosina ujuttautunut organisaatioiden sisäiseen viestintään. Selkeä trendi onkin hajauttaa sisäistä viestintää erilaisiin tarkoituksiin erikoistuneille alustoille – videot videopalveluun, keskustelut Yammeriin, mittarit raportointityökaluun.

Intra on siirtymässä sisäisen viestinnän toteutusalustasta sisältöjä kokoavaksi hubiksi.

2) Työn tuen tietopankki

Toinen perinteisen intran kivijalka on ollut olla organisaation sisäisten ohjeiden, mallien, pohjien, prosessien, toimintakuvausten materiaalipankki. Mistä saan työkoneeseen ohjelmiston? Miten meillä hoidetaan palaverin pullatarjoilut? Kuka vastaa tämän asiakkaan myynnistä? Kuinka toimin, kun projekti on päättymässä? Intranetille on suunniteltu sisältörakenne (informaatioarkkitehtuuri), josta sisällöntuottajien naputtelemat ohjeet löytyvät.

Apua tarvitsevaa työntekijää ei tietenkään kiinnosta, mille alustalle ja kenen toimesta tiedon palanen on tuotettu. Intra on kuitenkin ollut helppo tapa varmistaa, että sisältö on löydettävissä (navigoitavissa ja haettavissa), saatavilla (siihen on pääsy ja lukuoikeus) ja luotettavaa (rajatun valtuutetun joukon tuottamaa ja tarvittaessa päivittämää).

Tulevaisuudessa sisällöntuotanto joukkoistuu ja tieto tuotetaan kontekstin mukaiseen sijaintiin. Intran rooliksi jää huolehtia löydettävyydestä ja luotettavuudesta – todennäköisesti esimerkiksi älykkäiden hakualgoritmien avulla.

____________

Sanoisin, että intraa tarvitaan. Ei kuitenkaan välttämättä enää sitä intraa, jossa yhteen alustaan rajatun joukon toimesta erikseen tuotetaan viestintä ja ohjeet.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s